Tänään heräilin puoli yhdeksän aikaan ja päivän aikana oon saanu aikaseksi hieman opiskeltua englantia ja mantsaa, mutta silti niin vähän, että en usko että saan kursseja tämän kevään aikana tehtyä... Viikonloppukin menee töissä. Noiden lisäksi olen kattonut tv:tä (joojoo kaikkia kiinnostaa niin vitusti) ja oon miettiny asioita. Päädyin tulokseen, että mun ei varmaan kannata ajatella, se johtaa luultavasti vaan ongelmiin. Ei luoja, että nyt vituttaa. En uskalla oikein ees kysyä kenenkään mielipidettä asiaan, koska kuulostan kusipäältä jo silloin, kun esitän kysymyksen. Jospa antaisin vaan ajan kulua. Ehkä se auttaa. Ehkä. Oispa siistiä olla kilppari. Vois vaan vetää raajat ja varsinkin pään kuoren sisään ja köllötellä siellä aivan omassa rauhassa, eikä kukaan kysele mitään. Muutaman kerran saattaa käydä koputtelemassa kuoreen, mutta ajan kanssa kyllästyy ja toivottavasti ajattelee, että ei se siellä ole, eikä enää tule koputtelemaan.
Asiasta toiseen, tahtoisin kysyä teiltä, että kuinka nopeasti/helposti te rakastutte? Tai ootteko koskaan rakastunu? Hmm, aika pelottavaa ajatella tiistai-iltapäivänä näin syvällisiä asioita. Ei oikeen ajatusten hukuttaminen kouluhomminkaan onnistu, kun ajatukset koko ajan harhailee, eikä opiskelusta tule oikein mitään. I feel like I'm screwed in so many ways.
Rakastuin muutamia vuosia sitten kokonaisvaltaisesti mutta vähän pelokkaasti, koska muistan ajatelleeni ettei niin puoleensavetävä heppu voi meikästä mitenkään olla oikeasti kiinnostunut, joten kuvittelin aluksi ja myöhemminkin monesti rakkauteni olevan ykspuolista ja olin välillä niin varma siitä että vain nolaisin itseni, että yhteydenototkin oli sellaisia epäsuoria ja varmaan eriskummallisia toisen näkökulmasta. Olin myös kokematon, joten menin paniikkiin kun huomasin, että polvet tärisee ja koko kroppa melkein, enkä tajunnu että sehän kuuluu asiaan. Sekunnissa ihastuin ja koko ajan siitä eteenpäin oon rakastunut ja rakastanut. Eikä muut sellaisia tuntemuksia herätä, edelleenkään. Oon ollu mustasukkainenkin, mutta koetan aatella nyttemmin niin, että kunhan toinen on onnellinen niin itsekin oon ja haluan vain, että toinen tietää, että se on mulle ainoa kenen kanssa haluan olla, vaikkei se edes haluaisi olla mun kanssa. Siinä tapauksessa täytyy vain rakastaa hiljaa mielessään. Mieluummin teen paljon töitä, opiskelen ja harrastan liikuntaa, hoidan eläimiä, luen kirjoja jne. kuin olen jonkun muun kuin rakastamani ihmisen kanssa sillä tavalla läheinen kuin nyt kaksi ihmistä voi olla. Oli varmaan pitempi vastaus tää, mitä aattelit, pahoittelut siitä. Kysymys vaan on niin hyvä. :) Tykkään sun blogista<3
Kiitti kommentista ja kiva kun tykkäät blogista :) Eikä sun kommenttisi ollut ollenkaan liian pitkä! Kiva kun joku ylipäätään kommentoi :) Mulle jäi hieman epäselväksi, että oletko siis tämän rakastamasi ihmisen kanssa vai rakastatko vain hiljaa mielessäsi?
Heh, pitkään mietin miten muotoilisin, etten kuulostaisi niin onnettomalta... pari kertaa oon hänet nähnyt hiljattain (polviparat..), mutta muutoin ollaan kovin vähäisissä yhteyksissä. On täytyny välillä skarpata kunnolla, ettei tule liian surulliseks, mutta sitä pärjäilee kun keskittyy muihin(kin) juttuihin. Esimerkiks tämä pohdiskelu ja kirjottaminen auttaa etteenpäin. :)
Asiasta toiseen, tahtoisin kysyä teiltä, että kuinka nopeasti/helposti te rakastutte? Tai ootteko koskaan rakastunu?
Olen ennen ollut niin mentävää naista ainakun joku oli vähän kivempi minulle, mutta sitten kun olin heittänyt hanskat tiskiin että en minä ketään löydä, niin löysinkin sen ihanan! (Vai löysikö se minut?!) Täytyy suoraan sanoa että rakastumiseen meni aika pitkäkin aika, "minä rakastan sinua" sanoin aika varmasti noin kuukausi sen jälkeen kun aloimme seurustella, mutta hieman yli kahden kuukauden kuluttua tuota oli vaikea sanoa ilman että sydämmestä saakka olisi ottanut ja kyyneltä vierähtänyt. Aikaa rakastumiseen kuitenkin vierähti, ihastuminen oli se ensimmäinen ja pitkä tunne. Alkuaikoina tuli miettineeksi että jos tämä kaikki päättyy yhtä nopeasti kuin alkoikin tai jos meneekin näin tai noin. Aika näyttää ja hyvältä näyttää vieläkin ;)
Rakastuin muutamia vuosia sitten kokonaisvaltaisesti mutta vähän pelokkaasti, koska muistan ajatelleeni ettei niin puoleensavetävä heppu voi meikästä mitenkään olla oikeasti kiinnostunut, joten kuvittelin aluksi ja myöhemminkin monesti rakkauteni olevan ykspuolista ja olin välillä niin varma siitä että vain nolaisin itseni, että yhteydenototkin oli sellaisia epäsuoria ja varmaan eriskummallisia toisen näkökulmasta. Olin myös kokematon, joten menin paniikkiin kun huomasin, että polvet tärisee ja koko kroppa melkein, enkä tajunnu että sehän kuuluu asiaan. Sekunnissa ihastuin ja koko ajan siitä eteenpäin oon rakastunut ja rakastanut. Eikä muut sellaisia tuntemuksia herätä, edelleenkään. Oon ollu mustasukkainenkin, mutta koetan aatella nyttemmin niin, että kunhan toinen on onnellinen niin itsekin oon ja haluan vain, että toinen tietää, että se on mulle ainoa kenen kanssa haluan olla, vaikkei se edes haluaisi olla mun kanssa. Siinä tapauksessa täytyy vain rakastaa hiljaa mielessään. Mieluummin teen paljon töitä, opiskelen ja harrastan liikuntaa, hoidan eläimiä, luen kirjoja jne. kuin olen jonkun muun kuin rakastamani ihmisen kanssa sillä tavalla läheinen kuin nyt kaksi ihmistä voi olla.
VastaaPoistaOli varmaan pitempi vastaus tää, mitä aattelit, pahoittelut siitä. Kysymys vaan on niin hyvä. :) Tykkään sun blogista<3
Kiitti kommentista ja kiva kun tykkäät blogista :) Eikä sun kommenttisi ollut ollenkaan liian pitkä! Kiva kun joku ylipäätään kommentoi :) Mulle jäi hieman epäselväksi, että oletko siis tämän rakastamasi ihmisen kanssa vai rakastatko vain hiljaa mielessäsi?
VastaaPoistaHeh, pitkään mietin miten muotoilisin, etten kuulostaisi niin onnettomalta... pari kertaa oon hänet nähnyt hiljattain (polviparat..), mutta muutoin ollaan kovin vähäisissä yhteyksissä. On täytyny välillä skarpata kunnolla, ettei tule liian surulliseks, mutta sitä pärjäilee kun keskittyy muihin(kin) juttuihin. Esimerkiks tämä pohdiskelu ja kirjottaminen auttaa etteenpäin. :)
VastaaPoistaAi sepä ikävää :/ Mutta hienoa, että oot jaksanu olla positiivisin mielin! Harvoin se rakkaus muutenkaan helppoa on... :-)
VastaaPoistaTotta niin, aina ei muutenkaan helppoa. Lämmin kiitos kannustavista sanoista. :)
VastaaPoistaAsiasta toiseen, tahtoisin kysyä teiltä, että kuinka nopeasti/helposti te rakastutte? Tai ootteko koskaan rakastunu?
VastaaPoistaOlen ennen ollut niin mentävää naista ainakun joku oli vähän kivempi minulle, mutta sitten kun olin heittänyt hanskat tiskiin että en minä ketään löydä, niin löysinkin sen ihanan! (Vai löysikö se minut?!) Täytyy suoraan sanoa että rakastumiseen meni aika pitkäkin aika, "minä rakastan sinua" sanoin aika varmasti noin kuukausi sen jälkeen kun aloimme seurustella, mutta hieman yli kahden kuukauden kuluttua tuota oli vaikea sanoa ilman että sydämmestä saakka olisi ottanut ja kyyneltä vierähtänyt. Aikaa rakastumiseen kuitenkin vierähti, ihastuminen oli se ensimmäinen ja pitkä tunne. Alkuaikoina tuli miettineeksi että jos tämä kaikki päättyy yhtä nopeasti kuin alkoikin tai jos meneekin näin tai noin. Aika näyttää ja hyvältä näyttää vieläkin ;)