"Ja don dájat:
Ráhkes ustit čuoččo mu
bálddas vaikko mun leange
dakkáraš unna jalla."
- SomBy: Unna Jalla -
Day 02- A picture of something you cannot live without
Tänään on siis viimein se odotettu päivä: maanantai!
En olis uskonu, että joskus odotan maanantaita näin innoissani, vaikka ei se kamalasti ole tehnyt eroa viime kuukausina mun päivärutiineihin, kun tuo koulukin on aikalailla taka-alalla. Mutta tosiaan, paras ystäväni Elli tulee tänään ja olen aivan mahottoman ilonen siitä! Nähtiin viimeksi elokuun alussa meidän pikkuveljien kriparin päätösliturgiassa (jossa muuten olin isosena) ja sielläkin nähtiin se muutama tunti, josta vietettiin yhdessä pätkittäin yhteensä ehkä se puoli tuntia? Mmmm... nice.
En vaan vielä tiedä kuinka kauan Elli on täällä, toivottavasti uuden vuoden yli. Musta nimittäin on alkanut tuntumaan siltä, että sekoan kohta, jos en pääse ulos talosta esim. kelkkailemaan. Niin, tiedä sitten mitä kelkkailusta tulee, kun yksi kelkka on veljen, yhdessä ei valot pelaa ja kolmannesta on tela poikki, eli se ei ole aivan käyttökuntoinen. Ellin isänkään kelkatkaan eivät taida juuri paremmassa kunnossa olla. Samapa tuo, yhteinen aika on sitä parhainta!
Minä odotan uutta vuotta toisaalta kauhuissani, toisaalta innoissani. Innoissani siksi, että onhan se kuitenki uusi vuosi, uudet mahdollisuudet ym. kliseistä. Kauhuissani taas siksi, että uusi vuosi juhlana ja juhannus eivät ole juuri minun puolellani olleet. Juhannukset ovat pahempia, ne tuntuvat aina menevän mönkään, en meinaa vain sitä että suunnitelmat kusisivat, vaan silloin minulle tai jollekin läheiselleni tuppaa tapahtumaan jotain ikävää. Uudet vuodet muuten vain ovat olleet masentavia epäonnistumisellaan. Nyt odotan kauhulla koko tulevaa vuotta, en vain uuden vuoden pippaloita. En nimittäin osaa yhtään sanoa, kuinka rohkeana ja uusin voimin palaankaan elokuussa lukion penkkejä kuluttamaan ja useaksi vuodeksi. Se kolme vuotta -ajatus siinä kai eniten kauhistuttaa. Ja se, että sen kolmen vuoden jälkeen urasuunnitelmia ajatellen minun täytyisi muuttaa Ouluun moneksi vuodeksi. Toisin sanoen ajattelen, että lapsuus oli sitten tässä ja se loppuikin yllättävän ja liian nopeasti. Nämä ja monet muut ahdistavat ajatukset pyörivät päässäni jatkuvasti, eli minulla on koko ajan ahdistusta. Tätä tarkoitin eilen sillä, etten osaa olla hetkessä vaan ajattelen liikaa tulevaa. Ja nämä ajatukset varmaankin ruokkivat minua keväällä vaivanneita paniikkihäiriöitä. Ei niitä kyllä sen kevään jälkeen ole esiintynyt, mutta kuka tietää mikä ne taas laukaisee...
Nyt kuitenkin yritän tulevan viikon elää hetkessä ja ottaa kaiken ilon irti yhteisestä ajasta Ellin ja muiden serkkujen kanssa!
Rohkeaa ja parempaa vuotta kaikille!
Ráhkes ustit čuoččo mu
bálddas vaikko mun leange
dakkáraš unna jalla."
- SomBy: Unna Jalla -
Day 02- A picture of something you cannot live without
Pahoittelen, että kuva on näinkin laadukas...
En olis uskonu, että joskus odotan maanantaita näin innoissani, vaikka ei se kamalasti ole tehnyt eroa viime kuukausina mun päivärutiineihin, kun tuo koulukin on aikalailla taka-alalla. Mutta tosiaan, paras ystäväni Elli tulee tänään ja olen aivan mahottoman ilonen siitä! Nähtiin viimeksi elokuun alussa meidän pikkuveljien kriparin päätösliturgiassa (jossa muuten olin isosena) ja sielläkin nähtiin se muutama tunti, josta vietettiin yhdessä pätkittäin yhteensä ehkä se puoli tuntia? Mmmm... nice.
En vaan vielä tiedä kuinka kauan Elli on täällä, toivottavasti uuden vuoden yli. Musta nimittäin on alkanut tuntumaan siltä, että sekoan kohta, jos en pääse ulos talosta esim. kelkkailemaan. Niin, tiedä sitten mitä kelkkailusta tulee, kun yksi kelkka on veljen, yhdessä ei valot pelaa ja kolmannesta on tela poikki, eli se ei ole aivan käyttökuntoinen. Ellin isänkään kelkatkaan eivät taida juuri paremmassa kunnossa olla. Samapa tuo, yhteinen aika on sitä parhainta!
Minä odotan uutta vuotta toisaalta kauhuissani, toisaalta innoissani. Innoissani siksi, että onhan se kuitenki uusi vuosi, uudet mahdollisuudet ym. kliseistä. Kauhuissani taas siksi, että uusi vuosi juhlana ja juhannus eivät ole juuri minun puolellani olleet. Juhannukset ovat pahempia, ne tuntuvat aina menevän mönkään, en meinaa vain sitä että suunnitelmat kusisivat, vaan silloin minulle tai jollekin läheiselleni tuppaa tapahtumaan jotain ikävää. Uudet vuodet muuten vain ovat olleet masentavia epäonnistumisellaan. Nyt odotan kauhulla koko tulevaa vuotta, en vain uuden vuoden pippaloita. En nimittäin osaa yhtään sanoa, kuinka rohkeana ja uusin voimin palaankaan elokuussa lukion penkkejä kuluttamaan ja useaksi vuodeksi. Se kolme vuotta -ajatus siinä kai eniten kauhistuttaa. Ja se, että sen kolmen vuoden jälkeen urasuunnitelmia ajatellen minun täytyisi muuttaa Ouluun moneksi vuodeksi. Toisin sanoen ajattelen, että lapsuus oli sitten tässä ja se loppuikin yllättävän ja liian nopeasti. Nämä ja monet muut ahdistavat ajatukset pyörivät päässäni jatkuvasti, eli minulla on koko ajan ahdistusta. Tätä tarkoitin eilen sillä, etten osaa olla hetkessä vaan ajattelen liikaa tulevaa. Ja nämä ajatukset varmaankin ruokkivat minua keväällä vaivanneita paniikkihäiriöitä. Ei niitä kyllä sen kevään jälkeen ole esiintynyt, mutta kuka tietää mikä ne taas laukaisee...
Nyt kuitenkin yritän tulevan viikon elää hetkessä ja ottaa kaiken ilon irti yhteisestä ajasta Ellin ja muiden serkkujen kanssa!
Rohkeaa ja parempaa vuotta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi